UUSIEN KUNNALLISVALTUUSTOJEN JÄTTIHAASTE ON KANSANVALTA

 

Suomalaisen yhteiskunnan perustasoa; paikkakuntaa, kotikontuja: lähiyhteisöä ollaan muuttamassa rajusti.

​

Pääkysymys on mitä tapahtuu kansan vaikutusvallalle kun kunta menettää puolet rahoistaan valtiolle, tehtäviä maakunnille, digitalisaatio tulee, toimintoja siirretään markkinoille, etätyö kasvaa, kulkutauti kriiisiyttää, vaaleihin ei osallistuta, luottamusmiehet vähenevät ja pitäisi aloittaa älykunnan pito.

 

Uudistus osuu koko olemassaoloamme koskevaan kehitysvaiheeseen, jossa globalisaatio ja talouden keskittyminen uhkineen ja mahdollisuuksineen edellyttää myös julkishallinnon järjestämistä uudelleen.

 

Digitalisaatio mahdollistaa siirtymisen paikallisyhteisön menestyksen ja vireyden edistämiseen, siirtymisen nykyisen kunnan palveluorganisaation hallintojohtamisesta paikallisyhteisön poliittiseen johtamiseen kuntalaisten osallistamisen kautta kuin ei koskaan ennen.

​

Suomessa on iät ja ajat pyritty vallan hajautukseen desentralisatioon, jota on pääkaupungissa ja markkinoilla vastustettu.

Maapalloistuminen, globalisaatio ei enää keskinäisriippuvuuden ajassa poistu. Se on hyvä juttu, jos sitä käytetään ihmis/luonto-kunnan hyväksi. 

Tietoverkkojen kautta on syntynyt mahdollisuus lähipienuudelle,  yrittämiselle,  lähitekemiselle,  jakamistaloudelle  ja  kestävälle kehitykselle. 

​

Työnteon tavat muuttuvat uuden ajan myötä – uskokaa vaan, kyse ei ole etätyöstä tehtaassa tai konttorissa vaan lähellä tehtävästä kansalaistyöstä. 

Ihmiset  ovat  ottaneet  tästä  oma-aloitteisesti  vaarin:  improvisoitu, kertaluonteinen sosiaalisuus, yhteistekeminen on lisääntynyt.  On  syntynyt  uutta  paikallista  toimintaa  ohi  instituutioiden valmistaman perinteisen toimintatavan rinnalle. Katsokaa vaikka suuria  kaupunkejamme,  Helsinki,  Espoo  ja  Tampere  ovat  kuin  uudelleen syntyneitä. Ihmisten on annettu tehdä ja he ovat tehneet uusia monistuvia juttujaan ja saaneet aikaan hyvien asioiden kierteitä. 

Maapalloisen rinnalle syntyy kuin huomaamatta monia pieniä ja paikallisia alkuja. Tällaista samanaikaista globalisoitumista ja lokalisoitumista on alettu kutsua ”glokalisaatioksi”. 

 

Maailmantalouden heilahtelut, ilmastokriisi, sen vähättely, pandemia, kaupungistuminen, kansallisvaltioiden monikulttuuristuminen, ihmisten muuttaminen alueelta tai maasta toiseen, työn ja toimeentulon muutos sekä teknologian älykkyyden kasvu ja haaste koskevat Suomea siinä kuin muutakin maailmaa. 

Tämä muutos muuttaa yhteisöämme ja asemaamme kansalaisina jopa identiteettiämme, sitä mihin kuulumme.  Nyt jo suorien osallistumistapojen vetovoima on kasvamassa edustuksellisen demokratian kustannuksella  ja kiinnostus yhdistystoimintaan näyttää olevan hiipumassa. Ihmiset tekevät omia juttujaan spontaanisti ja keräätyvät verkossa nopeasti hajotakseen kun homma on hoidettu. 

 

Älykkään uuden uljaan yhteisömme haasteet ulottuvat koko ihmiselämän uudellen organisoitumiseen teollisen ajan jälkeen. Myös työn etiikka kokee murroksen työn vähentyessä ja liittyessä ekologiseen muutokseen pelastaa planeetta.

 

Lähtitalous, glokalisaatio ja sen viritykset kuten jakaminen, vertaistoiminta, vastademokratian ja kansalaisoppositioiden; kuten itsetekemisen uudet mallit paikallisessa itsehallnnossa johtavat muuttuneeseen tapaan toimia.

Yhdyskuntasuunnitteluun saadaan kuvan mallintamia työkaluja, mutta kutakin asiaa ei voi tehdä erikseen: täytyy syntyä käsitys kokonaisuuudesta - huomisen paikallisuudesta.

 

Siinä olennaista on ymmärtää etäisyyden haittojen häviäminen digitaalisessa verkostotaloudessa, vertainen paikallistoiminta yli matkojen, älyratkaisut, lähidemokratia, läheisyysperiaate pehmentänässä ja korjaamassa globaliaation vaikutuksia.

 

Suomalainen kunnallishallinto perustettiin tsaari Aleksanteri II:n valtakaudella vuoden 1865 kunnallisasetuksella ja vuoden 1873 kaupunkien kunnallisasetuksella. Tuolloin paikallishallinto irrotettiin seurakunnista eli maallistettiin vuosisatojen jälkeen.

Kunnallishallinnon historiaa lukeva huomaa, että kuntien ja valtion välinen suhde sekä siihen läheisesti liittyvä liikkumatila ovat olleet valtakamppailun kohteena koko niiden olemassaolon ajan. Kansalaisuus on siinä ollut hallintoalamaisuutta johon on kohdistettu ikuisia kohentamislupauksia, joista pääaosa on edelleen lunastamatta.

 Nykymuotoinen kunta on pääosin tulosta toisen maailmansodan jälkeisestä valtion, julkishallinnon modernisaatioprosessista, jossa korostuu laaja yhteiskunnan palveluvastuu aiemman paikallsien omatoimisuuden sijaan

​

Maapalloistuminen, globalisaatio tarkoittaa talouksien avautumista ja keskinäisriippuvuuksien kasvua. 

Se ja tekeillä oleva paikallisuudistuksemme muovaa hallinnollisia rajoja, murtaa ja luo uusia etupiirejä ja muokkaa markkinavoimien voimistuessa uusia taloudellisia ja toiminnallisia aluekokonaisuuksia uusissa mittakaavoissa.

Kun kansalaisilla on taskussa olevan älykkään laitteen kautta pääsy kaiken maailman julkaistuun tietoon, julkishallinnon ja viranomaisten vuosituhansia kestänyt tiedon annon yksinoikeus on lopullisesti murtunut. Samalla meistä kaikista on tullut julkaisijoita erilaisissa kanavissa: kaksisuuntainen, reaaliaikainen ja yhteisöllinen, hierarkiavapaa vuorovaikutus on tullut jäädäkseen.

Kunnallistaso on ollut suomalaisen demokratian yhteistekemisen areena ja yhyeisöeläämän koulu, jossa sopua on haettu yhdessä tuumin. Suomalainen kunnallishallinto ei ole rakentunut parlamentaariselle hallitus–oppositio-asetelmalle vaan yhteisymmärrykselle.

​

Palvelukunta malli ei enää riitä, vaan tarvitsemme entistä enemmän yhteisöllisyydestä ja vuorovaikutuksesta kumpuavaa toimintaa uutta kuntaa elinvoimaa luovana kansalaisia osallistavina yhteisöinä. Muutos edellyttää uutta tapaa toimia älykkään tekniikan mahdollistamassa maailmassa ihmisestä ja luonnosta lähtien. Älykäs, digitalisaatiota hyödyntävä kuntamalli johtaa myös osallisuuden käsitteen uuteen määrittelyyn. Miten saamme lukuisiin epätavallisiin yhteisöihinsä verkottuneet kuntalaiset osallisiksi myös kuntayhteisöön.

 

Nyt hallinto muuttuu, emme tiedä parempaan vai huonompaan suuntaan. Valtion ohjaus kohdistuu sote-uudistuksen myötä enemmälti maakuntiin, ja kunnille voi aueta, niistä itsestään riippuen jopa enemmän mahdollisuuksia ja selkeämpi tehtävä. Toinen vaihtoehto on hiipua mitättömyyteen ja jäädä muistelemaan vanhoja hyviä päiviä.

 

Puhetta on riitänyt sotesta ja maakuntauudistuksesta, edellisten vaalikausen kuntakartta-sulkeiset ovat lopetettu vaikka tekeillä on suurin kuntauudistus ja kansalaisen ulottuvilla olevan itsehallinnon muutos sitten vuoden 1864.

 

Kunta ei siis suomalaisessa yhteiskuntajärjestyksessä ole valtiolle alisteinen, vaan kunnalla on oma, valtiosta riippumaton itseisarvonsa itsehallinnollisena paikallisyhteisönä.

 

Kunnat vastaavat tulevaisuudessa myös työllisyyden hoidosta ja edistämisestä. Koulutus on tulevaisuudessa kunnan keskeisin toimiala, jonka varaan koko suomalaisen yhteiskunnan menestys rakentuu.

 

Kunnilla on edelleen vastuu opetuksesta ja varhaiskasvatuksesta sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä, liikunta-, kulttuuri- ja muista vapaa-ajan palveluista, nuorisotoimesta, elinkeinopolitiikasta, maankäytöstä, rakentamisesta ja kaupunkisuunnittelusta.

Tehtäviä riitttää mutta niitä ei voi hoitaa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

​

Kuten aina: muutos on avain parempaan.

​