YHTEISÖ & IHMISET

Maassa on vallalla väärä sijoitusnäkökulma – monessa mielessä

Vieläkin ajetaan kehitystä joka on menettänyt merkityksensä ja on vanhaa aikaa, tämä keskittäminen siis. 

Korona siirsi meidät virusta pakoon tai etätyöhön luonnon lähelle.

Moni heräsi huomaamaan, että tätähän se tietoyhteiskunnan piti olla; vapautta ajan ja paikan kahleista.

Seurauksena odotettavissa on suuri uuden paikallisuuden megatrendi maailmalla.

Se on globalisaation rinnalle nouseva glokalisaatio; lähi- ja monistuva, älykäs pientalous, josta näemme jo piirteitä jakamistaloudessa. Se ei ole vain desentralistinen maakuntauudistusprosessi vaan vaikuttaa myös tuotantotapoihin ja organisaatioihin. Suuren rinnalle syntyy monta pientä.

Koko taloudessa on tapahtumassa rinnakkainen, merkittävä muutos, jossa vastakkainasettelu kaupunkien ja MuuSuomen välillä on mennyttä aikaa.

Maailma ei vast´edes kehity vain keskittävän globalisaation kautta, vaan on myös yhä enemmän glokaali: lähi-ja jakamistalous - uusi työ teon tapa - tekevät siitä maapalloistumisen rinnalla yhä enemmän paikallisen, lokaalin eli maapalloinen ja paikallinen yhdistyvät.

Syntyy ensin monikotipaikkaisuutta sitten paikanvaihto tulee pysyväksi.

Tämä glokalisaation ilmiö näkyy jo esimerkiksi landen airbnb-tapaisen omaehtoisen matkailubisneksen kehittymisessä ja mummon mökki pientuotannon renensanssina.

Helsingistä noussut metropolihuuma sammuu pääkaupunki haluasi kasvaa mutta menettää jo väkeään..

Keskitys on siis nyt teollisen yhteiskunnan paikkasidonnaisen ajatuksen, yhteiskuntasuunnitelun harhaoppi koska se ei huomio lainkaan käynnistynyttä toiminta- ja elämäntavan murrosta, jonka korona, älykkäät teknologiat, ilmastonmuutos, pandemia ja glokalisaatio; jakamistalous aiheuttaa.

MuuSuomen vaikeat vuosikymmenet

​

Sodan jälkeen jouduttiin asuttamaan 400 000 karjalaista sekä antamaan rintamamiehille pientiloja korvaukseksi uhreista, menetetystä nuoruudesta, vammoista, taistelusta ja lopulta tietenkin siitä, että maa olisi vapaa vallankumouksesta. Maatalousyhteiskunta sai pari vuosikymmentä keinotekoista, mahdottomaksi muuttuvaa lisäaikaa.

Maatilojen määrä on sittemin vähentynyt Suomessa jo yli puoli vuosisataa, vuonna 1960 tiloja oli 300 000, vuonna 2011 enää noin 61 000 ja MTK:n mukaan 2014 Suomessa oli 52 775 maatilaa. . Vuodesta 1990 tilojen määrä on pudonnut alle puoleen. Vuonna 2011 oli noin 19 000 maatilaa vähemmän kuin vuosituhannen alussa, määrä putoaa vuoteen 2020 mennessä 45 000 tilaan. 

Tilamäärän väheneminen oli pieni verrattuna 1990-luvun alkuun ja EU-jäsenyyden ensimmäisiin vuosiin. Vuosien 1990 ja 2000 välillä maatilakato oli lähes 50 000 maatilaa. Vastaavana ajanjaksona tilojen keskimääräinen peltoala kaksinkertaistui ollen 37 hehtaaria vuonna 2010. 

Tilojen määrän vähentyminen ei ole kuitenkaan ole vaikuttanut viljeltävän pellon osuuteen. 

Uudella torpparipolitiikalla ja asutuspolitiikalla estettiin maan luisuminen uuteen sisäiseen välienselvittelyyn tai osaksi Neuvostoliiton intressiä. Maatalouteen synnytettiin siis tietoisesti taloudellisesti tuottamaton tilanne, mutta sillä saatiin aikaa. Aika loppui kuitenkin 1960-luvulla, jolloin väki lähti valumaan tiloilta kaupunkeihin ja Ruotsiin.

Siitä saakka on ollut tiedossa, että rakennemuutos tulee olemaan raju ja tuotantoja joudutaan leikkaamaan.

Maatalouspolitiikka on ollut jatkuvaa jarruttelua tämän tosiasian edessä, joka oli myös suuri poliittinen jakaja sosialidemokraattien ja keskustan välillä. 

​

Pieni on tehokas

Pienuus ei ole taakka vaan digitalisaation, paikkavapaan työn ja jakamistalouden suuri mahdollisuus

Suuruus on etua, sillä tietysti on asioita ja toimintoja joissa tarvitaan leveämpiä hartioita eli yhteistyön voimaa, resurssia. 

Mutta: suuruuden ekonomia vie helposti myös tutun elämänpiirin ja turvan. Kaiken kasvaessa menee helposti mukana myös lähiyhteisö: yhdessä olemisen ja tekemisen tunne, keskittäminen erottaa ihmisiä taloudellisesti ja uhkaa luontoa. 

Kaupunkien ja pienten paikkakuntien vastakkainasettelu on sekä tarpeetonta että hedelmätöntä, sillä niiden välillä on todellisuudessa vahva keskinäisriippuvuus.

Muutos ei johdu asuinpaikasta vaan uudesta tavasta toimia ja välttää ylikansoittumisen vaarat.

Tässä ajassa niin maalla kuin kaupungeissa muutos tapahtuu tietotekniikan, keskinäisen kanssakäymisen, hallinnon ja oman yhteisön tapamuutosten kautta. Tekniikka ohjaa mutta ihminen toimii. 

On tärkeää tajuta, että tämä Suomen metropolistamisen aate, ajattelun muutos tapahtui jo vanhan teollisen yhteiskuntakehityksen oloissa, jolloin ei vielä tunnettu pienen lähellä toimivan älytuotannon ei edes digitalisaation mahdollisuuksia.

Niin se on: jos kuljet pientä matkaa käy yksin - jos haluat päästä pitkälle, matkaa yhdessä. Nyt on oivallettu nimittäin yksi tärkeä asia: kaikki hyvät asiat syntyvät yhdessä.

Kunta ei voi yksin osata kaikkea ja näin ollen on tärkeää osata verkostoitua ja luoda edellytyksiä, tukea toinen toistaan.

​