JULMA HERÄTYS
Venäjän hyökkäys Ukrainaan 24. helmikuuta muutti melkein kaiken: se mikä Suomen politiikan ja elinkeinoelämän vaikuttajista oli tuntunut hyvältä bisnekseltä, kääntyi miljarditappioiksi.
Ennen Ukrainan sotaa Suomi oli ehtinyt vuosikymmenten aikana yksityistää ja ”laittaa lihoiksi” sekä myydä maailmalle keskeistä kansallista infrastruktuuriaan ja avainyrityksiä.
Pitkän linjan journalisti ja tietokirjailija Veli-Antti Savolainen on Kunnallisalan kehittämissäätiön kanssa tehdyissä Muu Suomi -tv-ohjelmissa perehtynyt kuntien näkymiin. Takanaan hänellä on muun muassa vuosia Afrikan mantereella glokaalikysymysten parissa.
Veli-Antti Savolainen analysoi laajassa jutussaan isoa kuvaa Suomen kriisitietoisuuden ja varautumisen taustalla.
Juttu on julkaistu Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemiikki-lehdessä syyskuussa 2022 .
Globaalit kauhukuvat
toteutuvat paikallisesti
Koemme jo huomisen kauhukuvia, joita emme ole halunneet nähdä, koska toiveajattelun varassa on ollut helpompaa jatkaa.
Teksti: Veli-Antti Savolainen
Varautumisesta on tulossa alueiden ja kuntien tulevaisuustyössä pääasia pahimpien uhkien realisoituessa.
Kunnanjohtajat ovat jatkossa varautumisen kriisijohtajia ja vaarallisen työn tekijöitä.
Katastrofit, joiden kanssa nyt painitaan, ovat valtavia.
Ilmaston muutos koetaan jo luonnonpaloina, Euroopan suurten jokien kuivumisina Italian Po-joelta Saksan Reinille, helteinä, Pohjoisnavan ja Alppien jäätiköiden sulamisena.
Ruoka uhkaa loppua. Se ajaa ihmiset liikkeelle.
Maailman tilaa seuraava World Watch Intitute ennusti jo 1970-luvun lopulla, että ravintoa höyleillä ”tukiaisilla” ylituottavan Euroopan ruokaomavaraisuus loppuu vuonna 2024.
Sitä ei uskottu. Nyt näemme, että ennuste oli tarkka.
MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto ennusti vuonna 1978 Uuden Suomen haastattelussa tämän kirjoittajalle, että Suomen 130 000 maatilasta on jäljellä vain kolmannes vuonna 2024. Onneksi tilakoko on kuitenkin kasvanut samaan aikaan.
Pandemiat ovat alkaneet toistua maailmanlaajuisina kulkutauteina. Kuivuus ajaa Afrikan ja Aasian kansoja vaellukselle veden ja työn perään, koska maailman väestö on kasvanut luonnon kestokyvyn yli. Tässä yhtälössä vihan kierre kasvaa eriarvoisuuden ja nälän synnyttämän hädän toivottomuudessa.
Köyhä etelä ei suostu enää raaka-aineiden halpakaupaksi; eriarvoisuuden uhriksi. Viha nousee kun Venäjä pelaa omaa peliään polarisoiden muut ilmansuunnat länttä vastaan.
Maailma on jättänyt vastuun huomisesta ”markkinoille” ja joutuu nyt huomaamaan, että poliitikot ovat naiiviuttaan erehtyneet toiveajattelussa ajamaan kansakuntia kylmän lieden ja tyhjän kaapin äärelle. Miljoonabonuksin riskisijoituksia tehnyt bisneseliitti ohjasi poliitikot tälle tielle.
Energian hinta ja Suomelle lankeavat toimintatapppiot vaikuttavat tavalla tai toisella meistä jokaiseen.
Toisen maailmansodan jälkeisen aktiivisen kekkoslaisen kehitysaluepolitiikan aikana valtio perusti teollisuusyrityksiä alueille, joiden taloudellista elinvoimaa haluttiin edistää. Samalla syntyi energiatuotantoa.
Kunnilla on edelleen painava rooli myös energiatoimialalla. Tämä ilmenee Sitran julkaisemasta Kuntien ilmastotavoitteet ja -toimet -raportista vuodelta 2021. Suurin osa suomalaisista energiayhtiöistä on kuntien omistamia. Kaukolämpöyhtiöitä kunnat omistavat eniten; 85 prosenttia näistä on kunnallisia.
Enemmistö sähköä jakavista verkkoyhtiöistä on kuntien käsissä. Sähkön tuotannosta kunnat sen sijaan omistavat vain noin kolmanneksen vilkkaan yritysmyynnin ajan jälkeen.
Kun sähkömarkkinat avautuivat 1990-luvulla, pelästyi osa kunnista. Kilpailluilla markkinoilla sähkön myynnin ja hankinnan riskit ovat todellisia. Rikasta Espoota myöten kunnat myivät pikavoitoilla energialaitoksensa. Ostajiksi tuli suuria energia- ja voimayhtiöitä.
Osa sähköverkkoyhtiöistä päätyi yksityisten ja kansainvälisten pääomasijoittajien salkkuun. Kuluttajat kokivat lompakossaan ensimmäisen kerran sen, mitä tuleman pitää, pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen myydessä Fortumin sähkön siirtoverkon kansainvälisille sijoittajille käyttäen saamansa miljardit riskisijoituksiin Venäjälle.
Venäjän energia-ansaan on jouduttu myös kunnissa. Fennovoiman peruutetusta ydinvoimalahankkeesta tulee tappiota kuntien energiayhtiöille.
Esimerkiksi Seinäjoen Energia ja sen omistaja Seinäjoen kaupunki on investoinut ydinvoimahankkeeseen tähän mennessä noin 10 miljoonaa euroa. Koska hanke ei jatku, summa tullaan alaskirjaamaan liiketuloksessa.
Seinäjoen Energia on mukana hankkeessa Voimajunkkarit Oy:n osakkaana. Mukana ovat myös Alajärven Sähkö, Jylhän Sähköosuuskunta ja Lehtimäen Sähkö. Lapuan Energia on mukana hankkeessa toisen yhtiön kautta.
Toinen energiatoimintamalli löytyy Kurikasta, joka on vuollut kultaa sijoituksillaan Fortumiin ja Nesteeseen.
Pieni Kurikan kaupunki on Fortumin kuudenneksi suurin omistaja. Taustalla on 1913 perustetun Jyllinkosken Voima Oy:n synnyttämä onnenkantamoinen vuosikymmeniä sitten.
Kurikka on osingoillaan saanut paljon etuja kaupunkilaisille.
Kurikan kaupunginjohtaja Anna-Kaisa Pusa on arvioinut, että osakkeiden vaikutus Kurikan kunnallisveroprosenttiin on 3–4 prosenttiyksikköä.
Kurikan kaupunginhallituksen puheenjohtajan Olavi Kandolinin Iltalehdessä kertoman mukaan Fortumin-Uniperin romahdus on ollut kaupungille odottamaton.
- Jälkiviisaus on turhaa. Täytyy muistaa, ettei kukaan osannut ennustaa Ukrainan sotaa, ei ainakaan tässä mittakaavassa, Kandolin totesi Iltalehden haastattelussa.
Kaupungin Neste-omistukset tasoittavat joiltakin osin Fortumin tappioita.
-----
Murheita on riittänyt ja takkiin on tullut: sähkön siirtohintaskandaali, Olkiluoto 3, josta kehkeytyi yhdenlainen Iisakin kirkko, Fennovoiman itsepetos, Fortumin päätyminen roskayhtiö Uniperin suuromistajaksi ja suomalaisyritysten pako Venäjältä.
Eivätkö hälytyskellot soineet missään vaiheessa? Olisiko voitu varautua?
Suomessa julkisen sektorin omistaman yritystoiminnan osuus koko markkinasektorin tuotantoarvosta on ollut Länsi-Euroopan maiden suurimpia. Vuodesta 1987 lähtien siitä on pyritty pääsemään irti markkinaistamalla.
Fortumin toiminta Saksassa ja Venäjällä synnytti debattia julkisen sektorin yritystoiminnan tehtävästä: kuinka tarpeellista ja järkevää on valtion osallistuminen yritystoiminnan harjoittamiseen?
1990-luvulta alkaen vallalla on ollut käsitys, että julkisen sektorin yritystoiminnan tehtävänä on yksityisen yritystoiminnan tapaan ensisijaisesti tuottaa voittoa omistajalleen ja antaa valtion yrityksillekin vapaus toimia markkinoilla omistajien puuttumatta.
Professori emeritus Heikki Paloheimo huomautti Facebookissa lakonisesti:
- Maamme kansallisen huoltovarmuuden turvaaminen ja riskisijoitusten tekeminen ulkomailla tuskin sopivat saman yrityksen toimenkuvaan. Julkisen yrityksen tehtävänä on pikemminkin hallinnoida luonnollisia monopoleja sekä panostaa kansallisiin infrastruktuureihin ja kansalliseen huoltovarmuuteen kuin ”panna valtion tase töihin”.
Valtion omistajapolitiikan varautumisanalyysi on pettänyt valtakunnan kannalta historiallisella tavalla elintärkeillä alueilla johdon toiminnan epäonnistuessa.
Johtopäätöksenä tästä kaikesta pitäisi olla omistuksen sekaroolien häivyttäminen ja paluu toisaalta aitoihin valtionyhtiöihin, joilla on strategisia infrastruktuurin turvaavia vastuita ja toisaalta pelkkiin bisnesyhtiöihin, jotka ovat täysin vapaat strategisista velvoitteista ja monopoleista, mutta joissa valtio voi olla mukana ankkuriomistajana.
Valtio on kiittänyt yhtiöidensä johtajia avokätisesti.
Esimerkiksi Fortumin optiot ovat johtaneet kohtuuttomuuksiin ja vastuuttomuuteen. Palkitsemisjärjestelmät luotiin vuonna 2002 silloisen hallituksen toimesta.
Silloinen vastuuministeri oli ministeri Sinikka Mönkäre. Seitsemän vuoden aikana Fortumin toimitusjohtaja sai palkkaa ja optioita 33 miljoonaa euroa.
Kahden vuosikymmenen aikana eduskunnassa on käyty useita värikkäistä debatteja.
Lokakuussa 2005 asiasta eduskunnan talousvaliokunnan kuultavana ollut kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen sanoi, että valtio puuttuu Fortumin johtajien optioihin vain eduskunnan toiveesta, omalla riskillään kauppa- ja teollisuusministeriö ei halunnut kaventaa johtajien etuja.
Vuonna 2009 valtion omistajaohjauksesta vastannut ministeri Jyri Häkämies totesi eduskunnan kyselytunnilla, ettei saatuja palkkioita voi kerätä takaisin eikä palkkioita voi kohtuullistaa.
Peruslinja on säilynyt.
Nykyinen Fortumin toimitusjohtaja kuittasi keväällä 2022 muutaman sadantuhannen euron tulospalkkion. Perusteluissa mainittiin myös Uniper.
Palataanpa vielä perusasioihin.
Varautuminen tarkoittaa toimintaa, jolla varmistetaan tehtävien mahdollisimman häiriötön hoitaminen ja tarvittavat tavanomaisesta poikkeavat toimenpiteet normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa.
Varautumisen suunnittelu on jatkuva prosessi yhteistyötä eri tahojen kanssa. Lähtökohtana on uhkien tunnistaminen, riskien arviointi ja seuranta, jonka pohjalta suunnitellaan toimintatavat ja kyetään toimimaan kaikissa tilanteissa.
_____
Ukrainan sota kertoo sodankäynnin luonteen: Venäjän strategiana on pelon ja tuhon aiheuttaminen siviiliväestön keskuudessa poltetun ja raunioiksi pommitetun maan taktiikan avulla. Siksi on selvää, että sama järkyttämisstrategia hybridimaustein koskisi Suomeakin, jos aseisiin ja kybersabotaaseihin tartutaan Suomen ja Venäjän välillä.
Kunnat ovat kriisien etulinjassa. Globaalit uhkakuvat toteutuvat paikallisesti.
Kuntien tulee pystyä hoitamaan tehtävänsä ja turvata huoltovarmuus ja asukkaiden hyvinvointi ulkoisen tai sisäisen toimintaympäristön häiriöistä, uhkista ja riskeistä huolimatta.
Kuntien varautumisen toimintaväline on paikallinen turvallisuussuunnitelma osana riskienhallintaa. Kunnat tekevät turvallisuussuunnitelmia myös seutujen, muiden kuntien ja maakuntien kanssa.
Suurissa kunnissa on koettu tarpeelliseksi tehdä myös kaupunginosa-, tai kyläsuunnitelmia, jotta toiminta olisi tehokasta.
Kunnanjohtaja johtaa paikallistasolla myös riskienhallinnan ja varautumisen organisointia ja viime kädessä hän johtaa kuntaa myös häiriötilanteessa.
Uusi haaste on syntynyt digitaalisen tietoyhteiskunnan ja tietoverkkojen lamauttamisesta.
Kuntalaisten osallistaminen, omaa elämää koskevan riskitietoisuuden, kyberuhkien ja niiden torjuntaosaamisen parantaminen ovat sote-uudistuksen jälkeisten uusien kuntien kasvava toimintakenttä arjen riskien hallinnassa. Näin siksi, että lopulta ongelmat kohdataan aina ihmistä lähellä.
Kovat ajat näkyvät jo työhyvinvoinnin eturintamalla.
Kuntaliiton, Kevan ja Suomen Kuntajohtajat ry:n vastikään toteuttaman tutkimuksen mukaan kuntakentän muutos sekä koronavirukseen että Ukrainan sotaan liittyvät poikkeusajat ovat olleet työteliäitä ja raskaita myös kunnan johtamisen kannalta.
Kuntajohtajien paikallisyhteisötyö on alkanut liittyä globaaliin kehitykseen yhä enemmän.
Väestökehityksestä johtuva työvoimapula on noussut suurimmaksi ongelmaksi. Ratkaisuja joudutaan hakemaan myös ulkomaisen työvoiman rekrytoinnista. Kuntajohtajille tehdystä kyselystä ilmenee, että lisäksi kuntajohtajien kielteisten kokemusten kärkeen ovat nousseet julkisen keskustelun ilmapiiri, vihapuhe ja polarisaatio.
Puolet kuntajohtajista on ilmoittanut kokeneensa häirintää tai uhkailua. Lukema on noussut kahden vuoden takaisesta (41 %). Häirintä on ilmennyt useimmiten asiattomana palautteena mediassa (76 % häirintää kokeneista). Myös sanallista uhkailua, huutoa tai aggressiota (39 %) on esiintynyt, samoin kuin uhkauksia sosiaalisessa mediassa (33 %) tai puhelimitse (32 %).
Häirintä liittyy useimmiten päätösten vastustamiseen (68 %).
Kuntajohtajista on tulossa yhä näkyvämmin kriisijohtajia. Kuntajohtajista 47 prosenttia katsoo, että epävarma maailmanpoliittinen tilanne vaikuttaa kielteisesti heidän työhyvinvointiinsa.
-----
Mutta toimiiko Suomi ja pelaako huolto?
Suomella on kriisien toteutuessa pohdittavanaan vakava huoltovarmuuskysymys.
Kauppalaivastoa on siirtynyt ulkomaille. Telakat ovat venäläisten ja saksalaisten hoteissa.Telelaitos myytiin Ruotsiin.
Myös rakennusliikkeitä on mennyt Ruotsiin ja monet teollisuuden alat ovat kadonneet kokonaan ulkomaille.
Kemiran strategiset viljelyn turvaavat lannoiteosat myytiin ajat sitten pilkkahintaan. Kaivosoikeuksien – asiallisesti ottaen - lahjoitus on ollut puhdasta typeryyttä.
Aivan onnetonta toiminta on ollut niissä tapauksissa, joissa on myyty monopolina toimivia yhteiskunnan avaintoimijoita pois.
Esimerkiksi Caruna ei edistä markkinataloutta millään muotoa, sillä se toimii monopolina toisten alueellisten monopolien kanssa ja voi helposti muodostaa hinnat sanelevat kartellirakenteet – ja lisäksi se voi siirtää voittonsa verotempuin ulkomaille.
Joulukuussa 2013 elinkeinoministeri Jan Vapaavuori lupasi näin: ”Verkkoyhtiöille on määrätty tuoton yläraja, joten mitään hintapiikkiä ei pystytä edes rakentamaan.”
Suomalaiset veronmaksajat ovat jääneet nuolemaan näppejään ja maksamaan kuluttajina toiseen kertaan Carunalle sen, minkä Venäjällä seikkaileva Fortum oli kerran kerännyt.
Oppisimmeko tästä kaikesta jotakin?
Tietoruutu
Mistä löytyvät kunta-alan pekkatoverit?
On jo varmaa, että NATO-jäseneksi matkalla oleva Suomi joutuu lisäämään puolustusbudjettiaan – ei niinkään täyttääkseen vaaditut kriteerit, vaan koska itänaapurimme on paljastanut kasvonsa.
Rahaa palaa jatkossa myös ruokaturvaan, laajemminkin huoltovarmuuteen – ja aivan erikseen kyberturvallisuuteen.
Uusjako koskee myös kuntia: inflaatio laukkaa, esimerkiksi koulu- ja laitosruoan hinta kohoaa, kaikki materiaalikulut, rakentaminen ja korjausinvestoinnit sekä polttoaineet ja energia kallistuvat.
Ja sitten on kysymyksistä hankalin: kuntatyö – ja sote-työ tulevilla hyvinvointialueilla.
Palkkakysymys on pakko ratkaista tavalla tai toisella, jos Suomi aikoo saada sote-palvelunsa kuntoon ja kuntapalvelut toimimaan jatkossakin. Eikä kysymys ole pelkästään palkasta, vaan työoloista – johtamisesta ja työhyvinvoinnista.
Kuntajohtajista kehkeytyy kriisijohtajia myös tätä kautta.
Ensi vuoden alussa hyvinvointialueet käynnistävät toimintansa. Kuntatalouden kannalta ensi vuosi on erikoinen: laki estää kuntia korottamasta tänä syksynä kunnallisveroprosentteja vuodelle 2023. Kiinteistöveron korottaminen sen sijaan on sallittua.
Vuosi sitten syksyllä kuntien olisi pitänyt osata ennakoida inflaatio. Mutta kuka osasi?
Vuosi sitten syksyllä 2021 vain 16 kuntaa nosti kunnallisveroprosenttiaan ja peräti 12 alensi sitä. Näillä kunnallisveroprosenteilla edetään siis ensi vuoteen.
Yleensä kunnat kuitenkin pelastuvat ennakoitua paremman verotulokertymän avulla. Niin voi käydä nytkin. Mutta kuntajohtajien kriisijohtamistaitoja mikään verokertymä ei korvaa.
Yhteiskunnan äkillisissä kriiseissä paikallinen toimintakyky ratkaisee.
Viime vuosina on puhuttu paljon kuntajohtamisen houkuttelevuudesta: kuka edes haluaa julkiseksi kusitolpaksi ja some-pilkan kohteeksi?
Ukrainan sodan aikana olemme tottuneet kuuntelemaan kenraalimajuri evp. Pekka Toverin kaltaisia analyyttisiä maanpuolustuksen asiantuntijoita.
Mistä kunnat löytävät jatkossa kriisijohtamistaitoiset pekkatoverinsa? Ja muuttuuko kuntajohtamisen fokus nimenomaan kriisijohtamisen suuntaan?
Eeva-Liisa Hynynen
