top of page

HYVIÄ JUTTUJA MONESSA MUODOSSA

MUUSUOMI ON MONIMUOTO-TELEVISIO






MUUSUOMI - tarinoita kehäykkösen paremmalta puolelta

MuuSuomi tv-sarjan kolmas ohjelmakausi alkaa AlfaTV:ssä tiistaina 12.10.2021 klo 20.30 uusinta keskiviikkoisin klo 13.30.

Matkan oppaina ovat Katja Noponen (uusi) ja Veli-Antti Savolainen (vanha).




Seikkailumme kohteena ovat tänä syksynä ainakin Pyhäntä, Ylivieska, Kalajoki, Konnevesi, Rautalampi, Juva, Puumala, Savonlinna, Salo, Sysmä ja kehäykkösen sisäpuolelta Helsingin herroja.

Puhumme siitä, että Suomi elää metsästä eikä ruoka kasva kaupassa. Näytämme muuttoliikkeen uuden suunnan ja ohjaamme katsojat kauneimpien matkailuhelmien tykö. Kunta ja paikka menevät uusiksi: käymme hakemassa todisteet tutuilta ja tuntemattomilta immeisiltä itteltään.


Korona johti siihenkín, että Suomessa ei koskaan ole tapahtunut sen mitan lähielämän muutosta mikä nyt on alkanut. Muutos vaikuttaa kirkonkylissä, lähiöissä, kunnissa ja kaupunkien kaduilla, työssä, matkakohteissa ja omana aikana.

Kaikki keskittyy vielä maailmassa suureksi, mutta samalla palataan vanhan hyvän ajan yhteisöllisyyteen uuden tekniikan avulla kun kaikki kaukainenkin tulee omaan taskuun.

Suuren rinnalle syntyy pientä mukavaa.

Siitä seuraa paljon hyvää, mutta ongelmatonta se ei ole.

MENESTYSTARINOITA JA INNOVAATIOITA MUUSUOMESTA.

Korona muutti myös muuttovirrat, innovaatioiden, luovuuden ja investointien suunnan. Se muutti Suomen voimasuhteita.

Menestyksen virta vie MuuSuomeen. Me avaamme ovia kerromme menestystarinoita kehäykkösen paremmalta puolelta.

Tapaamme ennen muuta MuuSuomen ihania ihmisiä, kuvaamme ympäristöä ja kohtaamme yhteisön, kyläpäälliköt, aikaan saajat ja paikalliset hahmot ja yritykset.

Kaupungistuvassa Suomessa tärkeää huomata että Suomi on edelleen asukastiheydeltään Euroopan maaseutumaisin maa.


Lisääntyneen etätyön ja osittain etänä ja osittain työpaikalla tehtävän hybridityön synnyttämä ja digitalisaation ja pandemian vauhdittama uusi työ ei sido pääosaa työvoimasta enää tietylle paikkakunnalle, aikaan ja paikkaan, halu muuttaa erilaiseen ympäristöön tai palata kotiseudulle on kytenyt monen mielessä.


Etätyöläiset ja koronakriisi on johtanut uusiin ratkaisuihin, palata tai siirtyä väljempiin ja halvempiin asuinympäristöihin.

Me kerromme mihin se johtaa, tarinoita kehäykkösen paremmalta puolelta.

MuuSuomi on kolmannella ohjelmakaudellaankin ohjelma monessa eri mediamuodossa ja kaikilla digilaitteilla.

MuuSuomi monikanava-ohjelmassa kotinurkkien asioita katsotaan sen muutoksen kautta, joka on tapahtumassa elämässämme paraikaa kun Suomen kansaa siirretään taas kerran suuriin kaupunkeihin.


Kerromme tarinan ja dokumentin keinoin miten ”MuuSuomessa” tehdään hyvää ja miten hyvää voi tehdä vielä paremmin. Ylivieska, Juva, Sysmä, Rautalampi, Kalajoki, Konnevesi. Pyhäntä... ovat ohjelmasarjassa teemaa mallintavia ”ankkuripaikkakuntia” joiden ihmisten, kuntaorganisaation, yritysten ja ympäristön kautta kuvataan asioita läheltä-kauas esimerkkien kautta.


Pieni Konneveden kunta on ollut ensimmäinen lähtöpaikka tarinalla jossa sen asukkaat ovat peruste virralle joka ulottuu maailmalle seutukunnan kautta.


MuuSuomi tutustuttaa katsojat jatkokertomuksena paikkaseudun elämään ja ihmIsiin, yrityksiin ja ympäristöön unohtamatta vetovoimaa, matkailua ja koko elinkeinoelämää.


Ohjelmiemme konsepti on asiatietoinen hyvä tarina, läsnäolo ja rautainen asiantuntemus, joka tarjotaan katsojille osallistavassa monimedia- ja monikanavamuodossa.


Täältä tullaan- here we come.


Katja Noponen ja Veli-Antti Savolainen

KATJA NOPONEN on menestynyt yrittäjä joka toimii yli 30 paikkakunnalla lähes sadan ihmisen voimin valmentamassa ihmisiä haasteisiin ja uuteen työelämssä.

VELI-ANTTI SAVOLAINEN on vanha kokenut lehtimies-kirjailija ja MuuSuomi idean isä joka urkkii Katja Noposen rinnalla mitä kehäykkösen paremmalla puolella tehdään.


MARKKU VEIJALAINEN on ohjelman ohjaaja kameran takana, tuhansin tv-ohjelmien tekijä, ja kaikkien tuntema juontaja.




1 659 katselukertaa

Tarinoiden 2020-2022 kohteita:
Konnevesi, Lapinjärvi, Luhanka, Pyhäntä, Sysmä,, Ylivieska, Juva, Kalajoki, Puumala, Salo, Rautalampi ...

bottom of page